Seniorisoliu Kodit

ARVOT JA IDEA

SenioriSolu Kodit - Iloa ja hyvinvointia elämään

 

Vuokra-asunnotYhteisöllinen asuminen - OmistusasunnotTapahtumat

 
 

TOIMINNAN POHJANA

Lähtökohtana SenioriSolu Kotien toiminnan pohjana ovat olleet ikääntyvien asumiseen liittyvät tutkimukset ja raportit, sekä kehitysyhteistyö yli toimialarajojen.


Esimerkkinä kaksi merkittävää tutkimustyötä ikääntyvien asumisen ympärillä.

Selvitys senioriasumisen trendeistä ja innovaatioista (Anu Raappana ja Riikka Tiitta, 2008), sekä ympäristöministeriön teettämä ASUVA hanketutkimus, joka toteutettiin 6/2016 – 4/2017.

Lisää toiminnan lähtökohtiin liittyvää materiaalia löydät täältä.

ARVOT JA IDEA

  • SenioriSolu Kodit on syntynyt ratkaisukeskeisten arvojen ympärille. Tarkoituksena on vahvistaa yhteiskunnan ja yksilön toiminnan ydintä tarjoamalla turvallista asumista ikääntyville.

  • Seniorit ovat aktiivisia palveluiden käyttäjiä. SenioriSolut Kodit tarjoaa asiakkailleen turvallisen kodin ja järjestää asumisen ympärille tarvittavat palvelut samasta paikasta vaivattomasti.

  • Arvopohjaisella toiminnalla olemme ratkaisemassa nyky-yhteiskuntamme asumisen ongelmakohtia: nykyään ihmiset ovat yksinäisiä, väestö ikääntyy, syntyvyys laskee sekä terveys- ja sosiaalimenot kasvavat jyrkästi. 

YMPÄRISTÖN MUUTOS

"Arvopohjaisella toiminnallamme olemme ratkaisemassa nyky-yhteiskuntamme asumisen nopeaa muutosta."

  • Voimavaranamme on vahva yhteistyökyky ja halu saada ihmiset tuntemaan itsensä arvostetuiksi omassa kodissa ja sen ulkopuolella.

  • Keskitymme ikääntyvien ihmisten asumiseen ja pidämme toimintamme laadukkaana, yksinkertaisena ja läpinäkyvänä.


YHTEISKUNTAVASTUULLINEN ASUMISPALVELUJEN TARJOAJA

  • SenioriSolu Kodit edistää yhteiskuntavastuullisesti asumispalvelujen tarjontaa Suomessa.

  • SenioriSolu Kodit harjoittaa vastuullista liiketoimintaa, jonka ensisijainen tavoite on yhteiskunnallisten vuokra-asumispalvelujen tuottaminen avoimesti ja läpinäkyvästi, sekä innovatiivisten toiminta- ja palvelumallien kehittäminen ikääntyvien ihmisten asumisen parissa.

  • Tavoitteenamme on myötävaikuttaa kuntien sosiaali-ja terveysalan kustannusten hallintaan.

  • SenioriSolu Kodit käyttää suurimman osan voitostaan liikeideansa mukaisen yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen kehittämällä omaa toimintaansa.

TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN JA ENNAKOINTI

  • SenioriSolu Kodit rakentaa tulevaisuutta tunnistaen vahvuuksiaan.

"Väestömme ikääntyy nopeasti. Tilastokeskuksen tietojen mukaan tällä hetkellä yli 65-vuotiaita on Suomessa hieman yli miljoona ja vuoteen 2030 määrän on ennustettu nousevan lähes 1,5 miljoonaan."

  • Huomioimme toiminnassamme sosiaali- ja terveysalan tunnistetut tulevaisuuden ja tämän päivän haasteet, joita ovat muun muassa ikääntyminen, ilmastonmuutos, kestävä kehitys, teknologian kehitys, töiden ja tehtävien automatisointi, yrittäjämäinen tapa toimia ja eriarvoistuminen.

LUE LISÄÄ: MISSIO

 
SenioriSolut15.jpg
 

+358 40 554 0223

Mukkulankatu 19, c/o StartHub, 15210, Lahti

  • Google Places
  • Facebook
  • Instagram

Tietosuoja  ©2020 SenioriSolu™ Kodit.