Man with Basket

ONNELLISEMPI ARKI

Kohti unelmien kotia

 

Räpätit: Lahti Räp

 

"SenioriSolu Kodit tekee yhteiskuntavastuullista työtä. Voimavaranamme on vahva osaaminen eri ikäisten asumisen parissa, sekä halu saada ihmiset tuntemaan itsensä arvostetuiksi omassa kodissa ja sen ulkopuolella."

Woman Sitting on Desk

ONNELLISUUS

Tärkein missiomme on, että ihmiset olisivat onnellisia ja tyytyväisiä oman kodin turvalliseen ympäristöön.


Haluamme SenioriSolu Kotien merkitsevän asiakkaillemme onnellisuutta, sekä aikaa itselle rakkaiden asioiden parissa.

IHMISIÄ VARTEN

Arvostamme kaikkia toiminnassamme osallisena olevia tahoja ja teemme parhaamme tukeaksemme asiakkaitamme ja pitääksemme heidät onnellisina.

Yhteistyö yli toimialarajojen mahdollistaa sen, että SenioriSolu Kodit konsepti voi tarjota parhaan palvelun asiakkaille.

Older man with nurse
Conference

YHTEISTYÖ YLI TOIMIALARAJOJEN

Toteutamme yhteistyössä eri toimialojen huippuosaajien kanssa toimivan ja pitkälle kantavan SenioriSolu™ Kodit työskentelymallin, jonka turvin pystymme yhdessä ylläpitämään eri ikäisten ihmisten toimintakykyä ja näin vähentämään tuettua palvelutarvetta, sekä yksinäisyyden tunnetta.

VASTUULLISUUS

Tavoitteenamme on myötävaikuttaa kuntien sosiaali-ja terveysalan kustannusten hallintaan tarjoamalla monimuotoisia asuntoja ja yhteisöllisyyttä eri ikäisten arkeen, jotta ihmiset pysyisivät onnellisina ja terveinä omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

 SenioriSolu Kodit 69.jpg
 

TOIMINNALLA ON KASVOT

Toimin SenioriSolu™ Kodit konseptin perustajana ja vastaan tuotekehitystyöstä.

Haluan tehdä merkityksellistä yhteiskunnallista työtä asumisen parissa. Se tarkoittaa sitä, että tavoitteenani on kehittää ja toteuttaa eri ikäisille ihmisille tarkoitettuja asumisen vaihtoehtoja.


Tekemäni tuotekehitystyön tavoitteena on vakiinnuttaa SenioriSolu™ Kotien kaltainen liiketoimintamalli suomalaiseen yhteiskuntaan. Tuotekehitystyö tapahtuu 

kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. 


SenioriSolu™ Kodit konseptin perustamispäätöstä ovat omalta osaltaan olleet tukemassa valtakunnalliset ikääntyvien ihmisten asumista ja toimeentuloa käsittelevät tutkimukset ja raportit. Merkittävimmät perustamispäätöstä tukemassa olleista tutkimuksista ja raporteista on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.


Markus Grahn 

 

+358 40 554 0223

Mukkulankatu 19, c/o StartHub, 15210, Lahti

  • Google Places
  • Facebook
  • Instagram

Tietosuoja  ©2020 SenioriSolu™ Kodit.